Blogiarkisto
-
▼
2012
(35)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (11)
-
▼
tammikuuta
(22)
- Lone wolf
- Copypaste tumblristani (in engliiiissshh!)
- Hiding your imperfections won't make them go away.
- "Things that I don't understand, bug me."
- Katse
- Selvennystä edelliseen merkintään
- Anteeksi
- Strong is all you've got when you've used up all y...
- The need to become what I am
- Odotus
- Näimme eilen, näimme tänään...
- Sormeni liikkuivat kännykän näppäimillä hieman lii...
- Välähdyksiä
- Pääkallotatuointi
- Oh, so true.
- Ajatukset
- Turhautuminen
- The imprinting
- ...
- Herääminen
- Puolikuu
- Viiltävä kipu raastoi koko ruumistani, ja jaksoin ...
Lukijat
Sisällön tarjoaa Blogger.
perjantai 20. tammikuuta 2012
Sormeni liikkuivat kännykän näppäimillä hieman liiankin nopeasti ja tottuneesti.
"Milloin sä pääset lomille?"
"Oon jo."
"Haluutko tulla käymään jossain vaiheessa?"
Hän vastasi, että haluaisi tulla hakemaan kirjansa ja tarot-korttinsa jossain vaiheessa. Kysyin, milloin. Ei vastausta.
Vartaloani särki, mutta tällä kertaa se ei johtunut sudesta. Sitä poltti, enemmän kuin koskaan ennen. Enemmän kuin silloin kun tumppasin tupakan ranteeseeni. Se tunne sai minut kiemurtelemaan sängylläni, etsien epätoivoisesti asentoa jossa olisi ollut mukavampi olla.
Olin hermostunut, jännittynyt, ja naurettavan iloinen. Jääkaapissa oli pullollinen valkoviiniä, sitä josta hänkin piti. Tahdoin silloin enemmän kuin mitään, että hän olisi tullut luokseni. Tahdoin nähdä hänen kauniit kasvonsa ja tuntea hänen sulotuoksunsa jälleen. Kohotin käteni, kuin yrittäen koskettaa hänen kalpeaa ihoaan joka siinsi mielikuvissani, kimmeltäen kuunvalossa.
Olin myös täynnä pelkoa. Täynnä pelkoa siitä että hän tosiaan vain hakisi tavaransa ja lähtisi pois niin pian kuin suinkin. Ehkä hän pelkäsi minua nyt kun olin kertonut hänelle naurettavan vahvoista tunteistani. Ehkä hän ei tuntenut samoin. Mutta mikään, tiesin, ei saisi vartaloni poltetta häviämään.
Otin pitkän kulauksen toisesta viinipullosta, ja suljin silmäni. Saatoin nähdä hänet, yhtä selkeästi kuin näin oman huoneeni kun silmäni olivat auki. Hän hymyilisi tyypillisen salaperäisesti. Tunsin hänen auransa, joka kätki sisälleen niin uskomattoman paljon salaisuuksia että sattui ajatellakin sitä. Tahdoin repiä hänen muurinsa alas, kertoa hänelle että hän voisi kertoa minulle kaiken eikä mikään muuttuisi meidän välillämme. Olinhan minäkin kertonut hänelle kaiken itsestäni. Tavallaan minua suututtikin hänen salamyhkäisyytensä, mutta tiesin etten loppujen lopuksi voinut tehdä asialle mitään. Hän paljastaisi asioita siihen tahtiin kuin itse haluaisi. Ja niin sen kuuluikin olla - en tahtonut satuttaa häntä. Olin vain tuskastuttavan kärsimätön ihminen ja halusin tietää kaiken kaikesta. Erityisesti hänestä.
Piip piip
"...Mua vähän hermostuttaa tavata sua."
Hymyilin, kenties hiukan sadistisesti, ja kirjoitin hänelle että minuakin hermostutti. Itse asiassa olin kuolla jännityksestä.
"Milloin sä pääset lomille?"
"Oon jo."
"Haluutko tulla käymään jossain vaiheessa?"
Hän vastasi, että haluaisi tulla hakemaan kirjansa ja tarot-korttinsa jossain vaiheessa. Kysyin, milloin. Ei vastausta.
Vartaloani särki, mutta tällä kertaa se ei johtunut sudesta. Sitä poltti, enemmän kuin koskaan ennen. Enemmän kuin silloin kun tumppasin tupakan ranteeseeni. Se tunne sai minut kiemurtelemaan sängylläni, etsien epätoivoisesti asentoa jossa olisi ollut mukavampi olla.
Olin hermostunut, jännittynyt, ja naurettavan iloinen. Jääkaapissa oli pullollinen valkoviiniä, sitä josta hänkin piti. Tahdoin silloin enemmän kuin mitään, että hän olisi tullut luokseni. Tahdoin nähdä hänen kauniit kasvonsa ja tuntea hänen sulotuoksunsa jälleen. Kohotin käteni, kuin yrittäen koskettaa hänen kalpeaa ihoaan joka siinsi mielikuvissani, kimmeltäen kuunvalossa.
Olin myös täynnä pelkoa. Täynnä pelkoa siitä että hän tosiaan vain hakisi tavaransa ja lähtisi pois niin pian kuin suinkin. Ehkä hän pelkäsi minua nyt kun olin kertonut hänelle naurettavan vahvoista tunteistani. Ehkä hän ei tuntenut samoin. Mutta mikään, tiesin, ei saisi vartaloni poltetta häviämään.
Otin pitkän kulauksen toisesta viinipullosta, ja suljin silmäni. Saatoin nähdä hänet, yhtä selkeästi kuin näin oman huoneeni kun silmäni olivat auki. Hän hymyilisi tyypillisen salaperäisesti. Tunsin hänen auransa, joka kätki sisälleen niin uskomattoman paljon salaisuuksia että sattui ajatellakin sitä. Tahdoin repiä hänen muurinsa alas, kertoa hänelle että hän voisi kertoa minulle kaiken eikä mikään muuttuisi meidän välillämme. Olinhan minäkin kertonut hänelle kaiken itsestäni. Tavallaan minua suututtikin hänen salamyhkäisyytensä, mutta tiesin etten loppujen lopuksi voinut tehdä asialle mitään. Hän paljastaisi asioita siihen tahtiin kuin itse haluaisi. Ja niin sen kuuluikin olla - en tahtonut satuttaa häntä. Olin vain tuskastuttavan kärsimätön ihminen ja halusin tietää kaiken kaikesta. Erityisesti hänestä.
Piip piip
"...Mua vähän hermostuttaa tavata sua."
Hymyilin, kenties hiukan sadistisesti, ja kirjoitin hänelle että minuakin hermostutti. Itse asiassa olin kuolla jännityksestä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ohhoh tää on jännää *__* Suuria tunteita selvästi ilmassa :D Toivottavasti asiat menee hyvin :3
Jep. Kiitos. <3