Lukijat

Sisällön tarjoaa Blogger.
torstai 19. tammikuuta 2012

Ajatukset

Istuin sängylläni uppoutuneena ajatuksiini.

Olisi oikeastaan todella helpottavaa jos täysikuulla tosiaan tapahtuisi fyysinen muodonmuutos. Kenties se rauhoittaisi Kuuraturkkia hieman. Muiden on hyvin vaikeaa käsittää miltä tuntuu olla koko ajan vääränlaisessa ruumiissa - kokonaan väärän lajin ruumiissa.

Suljin silmäni.

Kuulin luideni rusahtelevan kuvottavasti, ja tunsin kivun aallon toisensa jälkeen ryöppyävän ylitseni. Lihakseni nykivät ja vääntelehtivät hallitsemattomasti, kun kehoni järjesteli itsensä kokonaan uudelleen. Kuu kutsui sutta luokseen, ja tämä susi oli valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen ulos kahleistaan. Matala murina nousi jostain syvältä sisimmästäni, kuin pyyntö ja vastaus yhdessä yksinkertaisessa äänessä. Pyyntö päästä ulos, ja ilmoitus siitä että susi tosiaan aikoi tehdä sen. Ihoani kihelmöi, tunsin paksun, harmaanvalkean turkin puskevan kalpean ihoni läpi. Selkärankani rusahti uudelleen ja silmissäni pimeni. Huusin omasta kivustani sekä suden riemusta. 
Vapaus. Vihdoinkin.

Ravistelin itseni hereille ajatuksistani ja siemaisin jäähtynyttä kahviani. Peili vierelläni näytti tummat varjot silmieni alla. Hiukseni olivat kasvaneet viime aikoina uskomatonta vauhtia, ja ne vaikuttivat paljon paksummilta ja terveemmiltä. Silmissäni oli kiilto jota en ollut huomannut niissä aiemmin. Oliko tämä muutos Kuuraturkin aikuistumisen aikaansaannosta? En tiennyt varmasti, mutta en keksinyt sille muutakaan selitystä.

Hymyilin hieman väsyneesti, kuten tein silloin kun olin yksin. Muiden seurassa hymyni oli enemmän tai vähemmän pakotettu ja paljasti aivan liikaa hampaita. Jouduin piilottamaan niin suuren osan todellisesta minästäni. Paitsi muutamien harvojen ja valittujen ihmisten kohdalla. Ja Hänen. Sydämeni hypähti ajatellessani tyttöä, ja tunsin Kuuraturkinkin olemuksen värähtävän. En malttanut odottaa että näkisin hänet uudelleen. En malttanut odottaa että hän pääsisi ulos siitä paikasta. En malttanut odottaa, että saisimme olla vapaita yhdessä.
Omassa, suloisessa maailmassamme. Mikäli nyt sitä maailmaa saattoi suloiseksi sanoa, se kun sisälsi enemmän verta, lihaa ja tunteiden hirmumyrskyjä enemmän kuin mikään muu maailma. Mutta se oli minulle oikea paikka. Tunsin olevani onnellinen. Ajatukset Hänestä ja Kuuraturkin teini-iän naurettava innokkuus saivat minut tuntemaan itseni jälleen eläväksi.


Olkoonkin että kävin murrosikää uudelleen läpi, olkoonkin että se sisälsi enemmän kramppeja ja mielen sekavuutta kuin laki sallii. Olin silti onnellinen. Oikeasti onnellinen.

0 kommenttia: