Lukijat

Sisällön tarjoaa Blogger.
keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Katse

Tuijotin peiliin. Vessan keltainen valo ei ollut minulle eduksi, ei koskaan.
Mustanruskeat hiukset olivat kasvaneet jo niihin mittoihin että ne hipoivat olkapäitäni. Olin kalpeampi kuin olin ollut pitkään aikaan. Ja kun oikein tarkkaan katsoin, näin sen.
Pienen kiillon silmissäni. Ei, niiden väri ja muoto oli tismalleen sama kuin ennenkin. Mutta jokin niissä suorastaan kirkui suteni läsnäoloa. Ehkä vain minä näin sen. Ainakaan ystäväni eivät ole huomauttaneet asiasta. Ehkä se oli ilmaantunut sinne vasta nyt.
Raavin niskaani kuin olisin yrittänyt repiä ihon siitä kokonaan pois. Joka ikistä kohtaa ihossani pisteli ja kutitti, tuntui kuin olisin kasvattamassa turkkia. Mutta mitään ei näkynyt, aurani äkäistä väreilyä lukuunottamatta.

Viha oli laskeutunut sisimpääni. Tahdoin repiä jotain - jonkun - kappaleiksi. Maistaa veren ja lihan, tuntea jänteiden takertuvan hampaideni väliin. Tahdoin ulos tästä ruumiista, takaisin siihen mikä minulle kuului. Vihasin jokaista inhimillistä piirrettäni hetki hetkeltä enemmän, mutta en päässyt niitä pakoon. En koskaan pääsisi. 
Olin enemmän susi kuin ihminen nyt. Kuuraturkki oli osa minua, sen luonne oli minun luonteeni, sen tunteet minun tunteitani. Ja juuri nyt, tunsimme enemmän raivoa kuin kenties koskaan ennen. Kipeää, sokaisevaa raivoa. Sellaista joka poltti kaiken tieltään eikä jättänyt tilaa muille tunteille.

Tunsin kipua jatkuvasti. Joka helvetin päivä. Miksei kaikki voinut olla niin yksinkertaista kuin kirjoissa ja elokuvissa? Hetken tuska kerran kuussa tai tahdon voimalla. Ei jatkuvaa särkyä ja pyristelyä vapauteen, tukahdutettuja ulvahduksia ja rukouksia jokaiselle jumalalle ja jumalattarelle joka vain suostui kuuntelemaan.


Päästäkää minut pois, antakaa minun olla se mikä olen sisimmässäni. Antakaa minulle keho joka vastaa sieluani.

0 kommenttia: