Blogiarkisto
-
▼
2012
(35)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (11)
-
▼
tammikuuta
(22)
- Lone wolf
- Copypaste tumblristani (in engliiiissshh!)
- Hiding your imperfections won't make them go away.
- "Things that I don't understand, bug me."
- Katse
- Selvennystä edelliseen merkintään
- Anteeksi
- Strong is all you've got when you've used up all y...
- The need to become what I am
- Odotus
- Näimme eilen, näimme tänään...
- Sormeni liikkuivat kännykän näppäimillä hieman lii...
- Välähdyksiä
- Pääkallotatuointi
- Oh, so true.
- Ajatukset
- Turhautuminen
- The imprinting
- ...
- Herääminen
- Puolikuu
- Viiltävä kipu raastoi koko ruumistani, ja jaksoin ...
Lukijat
Sisällön tarjoaa Blogger.
maanantai 30. tammikuuta 2012
Lone wolf
Heti kun saan silmäni auki, nappaan kännykkäni yöpöydältä.
"Mä olen miettinyt tätä tilannetta ihan liikaa. Tästä ei voi tulla mitään. Me ollaan liian erilaisia."
Hieno tapa aloittaa päivä.
Tyhjä olo. Sattuu. En osaa sanoin kuvailla tätä kipua. Ja se että en osaa kuvailla jotain kirjoittamalla, on aika perkeleen harvinaista.
Sattuu.
Kaze sai puhuttua yli itsemurha-aikeista mutta minulla ei ole vieläkään ihan turvallinen olo.
Pettymys, viha ja suru vellovat sisällänni kuin myrkky.
"Olen aivan liian sekaisin suhteeseen. Kun asiat menee paremmin niin ehkä meidän juttu vois toimia, mutta tällä hetkellä en yksinkertaisesti kykene."
Viha laantuu hetkeksi, vain pulpahtaakseen uudelleen pintaan entistä voimakkaampana. Helvetti, miksei Hän voi ilmaista suoraan onko tässä nyt mitään toivoa vai ei? Pitääkö minun odottaa, odottaa ja odottaa? Ilman mitään takeita siitä että mikään kuitenkaan tulee menemään putkeen? Tuntuu kuin kävelisin heikolla jäällä. Minulla ei ole aavistustakaan pettääkö se allani tai milloin se pettää.
Perkele että sattuu. Mutta kyyneleitä ei yksinkertaisesti tule ulos vaikka aihetta olisikin.
Ehkä hän on oikeassa. Ehkä meillä ei tosiaan ole toivoa. Ehkä minun pitäisi vain... en tiedä. Löytää joku muu. Unohtaa. Se nyt on kylmä fakta että kaikilla niillä kerroilla kun olemme "sekaantuneet" toisiimme, olen romahtanut ennemmin tai myöhemmin.
Miksi rakkauden kohteitaan ei voi valita?
Kaikki tuntuu niin absurdilta. En oikeastaan osaa edes kunnolla määritellä mikä Hänessä niin viehättää. Sehän on huono asia, eikö?
Mieleni sulkee taas tunteeni ulos.
Olen jälleen tyhjä ja kylmä. Eloton.
"Mä olen miettinyt tätä tilannetta ihan liikaa. Tästä ei voi tulla mitään. Me ollaan liian erilaisia."
Hieno tapa aloittaa päivä.
Tyhjä olo. Sattuu. En osaa sanoin kuvailla tätä kipua. Ja se että en osaa kuvailla jotain kirjoittamalla, on aika perkeleen harvinaista.
Sattuu.
Kaze sai puhuttua yli itsemurha-aikeista mutta minulla ei ole vieläkään ihan turvallinen olo.
Pettymys, viha ja suru vellovat sisällänni kuin myrkky.
"Olen aivan liian sekaisin suhteeseen. Kun asiat menee paremmin niin ehkä meidän juttu vois toimia, mutta tällä hetkellä en yksinkertaisesti kykene."
Viha laantuu hetkeksi, vain pulpahtaakseen uudelleen pintaan entistä voimakkaampana. Helvetti, miksei Hän voi ilmaista suoraan onko tässä nyt mitään toivoa vai ei? Pitääkö minun odottaa, odottaa ja odottaa? Ilman mitään takeita siitä että mikään kuitenkaan tulee menemään putkeen? Tuntuu kuin kävelisin heikolla jäällä. Minulla ei ole aavistustakaan pettääkö se allani tai milloin se pettää.
Perkele että sattuu. Mutta kyyneleitä ei yksinkertaisesti tule ulos vaikka aihetta olisikin.
Ehkä hän on oikeassa. Ehkä meillä ei tosiaan ole toivoa. Ehkä minun pitäisi vain... en tiedä. Löytää joku muu. Unohtaa. Se nyt on kylmä fakta että kaikilla niillä kerroilla kun olemme "sekaantuneet" toisiimme, olen romahtanut ennemmin tai myöhemmin.
Miksi rakkauden kohteitaan ei voi valita?
Kaikki tuntuu niin absurdilta. En oikeastaan osaa edes kunnolla määritellä mikä Hänessä niin viehättää. Sehän on huono asia, eikö?
Mieleni sulkee taas tunteeni ulos.
Olen jälleen tyhjä ja kylmä. Eloton.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia: